"ELÄMÄNILOA JA VOIMAA SENIORITOIMINNASTA"

Oletko eläkkeellä tai jäämässä eläkkeelle?

Lappeenrannan seniorit ry on perustettu vuonna 1972, ja se on vireiden senioreiden yhdistys, jonka tarkoituksena on jäsenistön edunvalvonta, toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja yhteenkuuluvuuden lujittajana.

Lappeenrannan  seniorit ry on rekisteröity, puolueisiin kuulumaton yhdistys. Olemme senioriliiton  ja Etelä-Karjalan senioripiirin jäsenjärjestö.

Jäsenmäärämme on noin 340 ja toimintamme perustana ovat jäsentapaamiset kerran kuukaudessa (ei kesäkuukausina) sekä runsas kerhotoiminta. 

Säännöllisissä tapaamisissa kuullaan mielenkiintoisia alustuksia ja luentoja sekä keskustellaan eri aiheista.

Tule rohkeasti mukaan toimintaamme, saat samalla uusia ystäviä ja virkistävää yhdessäoloa!

Yhdistyksemme edustajat liiton hallinnossa 

Nyky Vanhanen, liiton varapuheenjohtaja ja  Tuula Lindh valtuuston varajäsen. 

TERVEISIÄ ETELÄ-KARJALAN HYVINVOINTIALUEELTA

Hyvinvointialueellamme on tapahtunut paljon myönteistä kaiken valituksen keskellä. Tämän osoittaa jo asiakaskyselykin. Meillä on aloitettu kiirevastaanotto, joka on helpottanut varsinaisen päivystyksen kuormitusta.Hammashoito toimii hyvin, vaikka odotusajat muihin kuin päivystyskäynteihin ovat edelleen kuukausien mittaisia. Hoitoon tulee päästä kuuden kuukauden kuluessa. Kukaan ei jää hoitamatta, kiitos ammattitaitoisen henkilöstön.

Yleinen taloustilanne ja valtion velkaantuminen aiheuttaa suuren haasteenhyvinvointialueen toiminnalle ja kehittämiselle. Tämä tuo kiireen saada säästöjä ja taloudellista tehokkuutta. Organisaation muuttaminen kustannustehokkaammaksi vie aikaa ja koettelee kaikkien kärsivällisyyttä. On silti vältettävä turhaa poukkoilua ja ylilyöntejä. Syntyneiden alijäämien kattamisvelvoite on aiheuttanut ahdistusta ja epävarmuutta tulevaisuudesta. On epärealistista kuvitella, että tämä onnistuisi täysimääräisesti. Valtion täytyy osallistua näihin kustannuksiin. Hallituksen kehysriihtä odotellen.

 Tuula Lindh, Lappeenranta

 

Päivitetty 27.10.25.EK

Ajankohtaista

Yhdistyksen sähköpostiosoite on muuttunut uusi osoite on lappeenranta@senioriyhdistys.fi 

Tulevia tapahtumia, tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset löydät linkeistä ja tapahtumat sivulta.

Kuukausitapahtuma 11.2.2026 klo 13.00 Lappeenrannan kaupungin Willimies-Kabinetti. Kotifysion toiminta Lappeenrannassa. Fysioterapeutti Anna Ravantti kertoo ikääntyville kotiin tuotettavista palveluista.

21.3.2026 Teatterimatka Helsinkiin Kansallisteatterin näytökseen Toinen tasavalta. Lisätietoja ja ilmoittautuminen 20.2.2026 mennessä  oheisesta linkistä  Lisätietoja ja ilmoittautuminen  tai vaula.mustalahti@gmail.com puh. 0453186659.

 

Lappeenrannan senioreiden matka Tallinnaan 22.-24.5.2026

Matkan voi nyt varata soittamalla 05 416 0075 tai sähköpostilla tilausajot@liikenneetelapaa.fi

Varaukseen tarvittavat tiedot:

  • etunimi, sukunimi

  • syntymäaika (päivä, kuukausi, vuosi)

  • kansallisuus (jos muu kuin suomi)

  • puhelinnumero

  • sähköposti (jos ei ole sp, sitten postiosoite)

  • mahdolliset lisäpalvelut (operettilippu, ruokailut laivoilla)

Matkaohjelma toimitetaan ilmoittautuneille varausvahvistuksen yhteydessä.


Huomioithan, että varausta ei voi tehdä Eteläpään verkkosivujen kautta, vaan ainoastaan puhelimitse tai sähköpostilla.


Korttipelikerho kokoontuu perjantaisin klo 14.00 - 18.00 Kuutinkulmassa

Muistikerho joka toinen torstai, seuraava kokoontuminen 22.1.2026, Kuutinkulmassa

Kirjallisuuskerho kokoontuu kuukauden viimeinen pariton torstai klo 11.00 - 12.00 Kuutinkulmassa

Lisätty tiedotteet 2024 osioon Kyberturvallisuus opas

Linkkeja palveluihin