2018

Syyskokous 

Yhdistyksemme sääntömääräinen syyskokous pidettiin keskiviikkona 14.11.2018 Lappeenrannan upseerikerholla. Paikalla oli 20 varsinaista jäsentä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Marja-Riitta ja sihteerinä Eeva Koskimies.

Kokouksen alussa sytytimme kynttilän ja pidimme hiljaisen hetken poisnukkuneiden jäsentemme muistoksi.

Puheenjohtaja luovutti liiton myöntämän kultaisen ansiomerkin jäsenellemme Jaakko Venesojalle. Ansiomerkin saivat myös Sirkku Rikkinen ja Lauri Sevón, mutta he eivät olleet paikalla, joten heille merkit luovutetaan myöhempänä ajankohtana.

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vahvistettiin vuodelle 2019. Varsinaisen jäsenen jäsenmaksun suuruudeksi päätettiin 25 euroa ja kannattajajäsen jäsenmaksuksi 50 euroa. Varsinaisesta jäsenmaksusta maksamme liitolle 15 euroa, joten yhdistyksellemme jää 10 euroa/jäsen. Taloutemme suurimmat haasteet ovat kokoontumispaikkojen vuokrat ja postituskulut. Hallitus on laatinut yhdistykselle strategian vuosille 2019 – 2020, jossa pyritään nostamaan sähköpostitiedottamisen osuutta. Myös jäsenmaksujen osalta pyritään siirtymään suurimmaksi osaksi sähköiseen laskutukseen. Näiden toimien avulla pyritään pienentämään postituskuluja ja samalla tehostamaan yhdistyksen tiedottamista ja toiminnan houkuttelevuutta.

Yhdistyksen puheenjohtajaksi vuodelle 2019 valittiin Tuula Lindh ja hallituksen jäseniksi Birgitta Stjernvall-Järvi, Nyky Vanhanen, Eeva Lankinen, Hely Kantanen, Jaakko Venesoja ja Eeva Koskimies. Leena Lähepelto ei asettunut enää ehdolle, joten hänen tilalleen uudeksi jäseneksi valittiin Vaula Mustalahti.

Etelä-Karjalan kansallinen senioripiiri ry:n hallitukseen valittiin ehdolle Tuula Lindh, Birgitta Stjernvall-Järvi, Nyky Vanhanen, Eeva Lankinen, Jaakko Venesoja ja Eeva Koskimies.

Eeva Koskimies, sihteeri