2019

Syyskokous 13.11.2019

Yhdistyksemme sääntömääräinen syyskokous pidettiin keskiviikkona 13.11.2019 Ravintola Vaparin kokoustilassa. Ennen virallista kokousta Assi Group Oy:n kiinteistöliiketoiminnan johtaja Markku Hokkanen kertoi yrityksen historiasta ja ajankohtaisista kuulumisista.

Kokouksen alussa sytytimme kynttilän ja pidimme hiljaisen hetken poisnukkuneiden jäsentemme muistoksi.

Syyskokouksen puheenjohtajana toimi Marja-Riitta Paltemaa ja sihteerinä Eeva Koskimies.

Kokous hyväksyi sääntöjen mukaisesti toiminta- ja taloussuunnitelman sekä valitsi yhdistykselle puheenjohtajan ja hallituksen. Kokoukseen osallistui 25 jäsentä.

Vuoden 2020 toimintasuunnitelma rakentuu kuukausitapaamisille ja monipuoliselle kerhotoiminnalle. Lisäksi jäsenille on tarjolla monipuolisia teatteri- ja kulttuurimatkoja, sekä ulkomaanmatkoja. Hallituksen tavoite on lisätä jäsenmäärää tarjoamalla mahdollisimman monipuolista ja kiinnostavaa yhdessä tekemistä. 

Talousarvio loppusummaltaan 7.100 euroa vahvistettiin vuodelle 2020. Tulot koostuvat jäsenmaksutuloista ja tilaisuuksien osallistumismaksuista, sekä mahdollisista avustuksista. Jäsenmäärämme arvioidaan pysyvän viimevuotisella tasolla, 370 jäsentä. Varsinaisen jäsenen jäsenmaksun suuruudeksi päätettiin 25 euroa ja kannattajajäsen jäsenmaksuksi 50 euroa. Varsinaisesta jäsenmaksusta maksamme liitolle 15 euroa, joten yhdistyksellemme jää 10 euroa/jäsen.

Taloutemme suurimmat haasteet liittyvät ilmoitus- ja postituskuluihin. Hallitus on laatinut yhdistykselle strategian vuosille 2019 – 2020, jossa pyritään lisäämään tiedotuksessa sähköpostin ja yhdistyksen nettisivujen käyttöä, sekä tekstiviestejä kulujen karsimiseksi. Lehti-ilmoitukset kootaan useamman tapahtuman ilmoituksiksi ja julkaistaan Etelä-Saimaan viikonlopun ilmaisjakelulehdessä.

Yhdistyksen puheenjohtajaksi vuodelle 2020 valittiin Birgitta Stjernvall-Järvi ja hallituksen jäseniksi Anneli Becker, uusi, Eeva Lankinen, Pekka Lattu, uusi, Tuula Lindh, Vaula Mustalahti ja Eeva Koskimies.

Etelä-Karjalan kansallinen senioripiiri ry:n hallitukseen valittiin ehdolle Tuula Lindh, Birgitta Stjernvall-Järvi, Nyky Vanhanen, Eeva Lankinen, Jaakko Venesoja ja Eeva Koskimies.


Eeva Koskimies

sihteeri